Kasvulla ja investoinneilla yli heikkenevän suhdanteen

Turun Sanomat on viime viikkoina kirjoittanut useasta Turun kasvua vauhdittavasta teemasta: Kupittaan kannen hankintakilpailun voittajavalinnasta (6.12.), Ratapihan suunnitelmien etenemisestä (8.12.) sekä keskustelusta liittyen valmisteilla oleviin asunto- ja maapolitiikan periaatteisiin (15.12.).

Nyt jos koskaan Turku tarvitsee kokonaisvaltaista kaupunkikehittämistä ja sellaisia investointeja, kaavoitusratkaisuja ja toimenpiteitä, jotka vauhdittavat kaupungin positiivista kehitystä ja kasvua sekä ylläpitävät työllisyyttä.

Turun Kupittaan kärki -hanke aloittaa merkittävän vaiheen Kupittaa-Itäharjun alueelle sijoittuvan Turun Tiedepuiston kehityksessä. Kyseessä on asumisen, toimistotilat ja palvelut kokoava hankekokonaisuus.

Turun kaupunginhallitus valitsi joulukuussa Kupittaan kärjen hankintakilpailun voittajaksi YIT Suomen vetämän työryhmän ehdotuksen Terävin kärki. Hankkeen alueelle on tavoitteena saada asuntoja ja työpaikkoja tuhansille ihmisille.

Kannen ohella on korona-ajan tuoman tauon jälkeen etenemässä Turun Ratapihan elämys- ja tapahtumakeskuksen suunnittelu. Hankkeen tavoitteena on kehittää Turun ratapiha-aluetta ja laajemmin koko Turun keskustaa luomalla Logomon läheisyyteen uudenlainen elämyksiä täynnä oleva kiinnostava kaupunginosa.

Turun ratapiha-alue on yksi kaupungin kasvualueista ja sen kehittäminen lisää kaupungin elinvoimaa monella tavalla. Ratapihahanke laittaa liikkeelle parhaimmillaan satojen miljoonien eurojen edestä yksityisiä investointeja, jotka tuottavat verotuloja ja työpaikkoja.

Parhaillaan valmistelussa olevilla asunto- ja maapolitiikan periaatteilla on tärkeä rooli kasvun ja investointien mahdollistamisessa. Periaatteiden on oltava sellaiset, että ne luovat edellytykset monipuoliselle kaupunkikehitykselle, kannustavat investoimaan ja tukevat Turun kasvua.

Lähitulevaisuudessa kasvavan vanhenevan väestön aiheuttamat palvelutarpeet lisääntyvät vuosi vuodelta. Selvitäksemme tästä haasteesta on Turun kasvettava niin väkiluvun, yritysten määrän kuin verotulojenkin osalta. Tarvitsemme suunnitelmallisia, yksityistä rakentamista palvelevia ja käynnistäviä investointeja, jollaisia Tiedepuiston kansi ja Ratapihahanke muun muassa ovat.

Kaupunkikehitysvaikutuksiltaan mittavien hankkeiden toteutumisesta ja elinvoimaisen kaupungin rakentamisesta hyötyy jokainen turkulainen. Kaupungin tulee tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat kaupungin kehittymisen.

Sini Häkkinen
Puheenjohtaja, Turun Kokoomus

Niko Aaltonen
Varapuheenjohtaja, Turun Kokoomus

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 22.12.2022.