Ratapihahanke on Turulle tärkeä kasvuinvestointi

Turun kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6., että kaupunki tekee periaatepäätöksen 30 miljoonan euroa sijoituksesta Turun ratapihan areenayhtiöön.

Areena on osa ratapiha-alueen laajempaa hankekokonaisuutta. Toteutuessaan Turun ratapihahanke monipuolistaa merkittävästi kaupungin tapahtuma-, kulttuuri- ja urheilutarjontaa. Elämyksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä luovien tilojen merkitys korostuu tulevaisuudessa yhä enemmän.

Turun ratapiha-alue on yksi kaupungin kasvualueista ja sen keskustan läheinen sijainti tukee vahvasti keskustan elinvoimaa.

Ratapiha-alueen kaavakokonaisuus kytkeytyy Tunnin junaan, joka nostaa alueen kansallista ja kansainvälistä saavutettavuutta keskeisesti. Ratapiha-alueiden kehittämispotentiaali on havaittu myös muissa kasvavissa kaupungeissa.

Pandemiatilanteen vuoksi kaupungin investoinnit on arvioitava tarkkaan. Tällaisena aikana Turun on edistettävä voimakkaasti kaikkia sellaisia investointeja, jotka luovat kasvua ja synnyttävät työpaikkoja.

Ratapihahanke houkuttelee kaupunkiin investointeja, joilla on vahva elvyttävä vaikutus. Kaupungin 30 miljoonan euron sijoitus Areena-yhtiöön laittaa liikkeelle parhaimmillaan 600 miljoonan euron yksityisen rahan.

Hankkeen työllistävät ja verotulovaikutukset ovat huomattavat. Hankkeen on arvioitu työllistävän rakennusaikana jopa 3 100 henkilötyövuotta ja luovan pysyvästi 1 500 työpaikkaa.

Turun kaupungin tekemä sijoitus maksaa itsensä nopeasti takaisin kasvun myötä syntyvien verotulojen muodossa. Hankkeen toteutuminen vaikuttaa suoraan jokaisen työllistyneen arkeen. Palveluiden turvaamisella on välillinen vaikutus kaikkien kaupunkilaisten hyvinvointiin.

Kaupungin tekemä sijoitus mahdollistaa opetus- ja kulttuuriministeriön rakennushankkeille myöntämän valtiontuen, jonka voidaan edellyttää olevan varsin merkittävä (vähintään 10 prosenttia). Esimerkiksi Tampereen monitoimiareenahankkeelle myönnettiin valtion 18 miljoonan euron tuki vuonna 2017.

Tampereen keskustaan, junaradan päälle, on rakentumassa kansi, johon tulee monitoimiareenan lisäksi toimisto- ja liiketiloja, asuntoja, hotelli ja kasino. Kansi ja areena -nimisen hankkeen toteutuminen varmistui vuonna 2018 ja areenaosan on tarkoitus valmistua jo vuonna 2021. Tampereen kaupungin osuus koko projektista on noin 60 miljoonaa euroa.

On tärkeää, että Turun hanke toteutuu kohtuullisessa ajassa pitäen sisällään niin areenan, asuntoalueen kuin elämyskeskuksen, hotellin ja liiketilat. Kaupungin sijoituksen ehdoksi asetettiinkin, että hanke toteutuu areenaa ja asumista laajempana kokonaisuutena.

Kaupunginvaltuusto tekee lopullisen sijoituspäätöksen mahdollisesti syksyn aikana. Kasvavan kaupungin on kyettävä tarjoamaan puitteita yrityksille, koteja asukkaille sekä uusia palveluita ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.

Kaupunkikehitysvaikutuksiltaan mittavan hankkeen toteutumisesta hyötyy jokainen turkulainen ja siksi hankkeen eteneminen on tärkeää.

NIKO AALTONEN

kaupunginhallituksen jäsen (kok)

SINI HÄKKINEN

liikuntalautakunnan varapuheenjohtaja (kok)

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 18.9.2020.