fbpx
Sini Häkkinen

Sini Häkkinen

Terveiset Brysselistä

Vierailimme viime viikolla kolme päivää Varsinais-Suomen Kokoomuksen Tulevaisuuden päättäjät -koulutuksen matkalla EU-päätöksenteon ytimessä Brysselissä. Antoisan reissun aikana ehdimme vierailemaan EU-parlamentissa, komissiossa, Natossa ja Suomen EU-edustustossa. Toki ehdimme myös käydä tarkistamassa, onko kaupungin kuuluisa pronssipatsas Manneken Pis paikallaan.

EU-parlamentissa meidät vastaanotti meppi Henna Virkkunen. Vierailulla keskusteluaiheina olivat muun muassa Euroopassa käytävät monet vaalit sekä Puolan ja Unkarin haastavat poliittiset tilanteet. Puolassa demokratian arvot ovat olleet uhattuina lehdistönvapauden rajoitusten ja Unkarissa nuivan maahanmuuttopolitiikan sekä akateemista vapautta uhkaavan uuden yliopistolain vuoksi. EU:n positiiviset uutiset tulevat Espanjasta, jossa jo pitkään jatkunut työttömyys on saatu käännettyä laskuun.

Keskustelimme lisäksi työskentelystä parlamentissa ja EU-päätöksenteosta. Henna Virkkunen kuuluu parlamentissa EPP-ryhmään ja istuu teollisuus, tutkimus ja energia -valiokunnassa sekä liikenne ja matkailu -valiokunnassa. Valiokuntatyössä hän on keskittynyt erityisesti digitaalisuuden edistämiseen.

Parlamenttivierailun jälkeen teimme visiitin Suomen EU-edustustoon, jossa ulkoasiainsihteeri Leo Svahnbäck vastaanotti meidät. Kävimme läpi erityisesti Suomen tulevaa EU-puheenjohtajuutta, joka ajoittuu välille heinä-joulukuu 2019. Puheenjohtajuus kiertää EU:n jäsenvaltioiden kesken puolen vuoden välein. Puheenjohtajuutta hoitavat jäsenvaltiot tekevät yhteistyötä ”puheenjohtajakolmikkoina”. Suomen kanssa samaan kolmikkoon kuuluvat Kroatia ja Romania.

Perjantaina vierailimme Natossa, jossa Suomella on jo vuodesta 1997 lähtien ollut edustusto huolimatta siitä, että emme ole puolustusliiton jäseniä. Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön jo vuodesta 1994 lähtien. Suomi käy Naton kanssa poliittista vuoropuhelua, jonka tarkoituksena on edistää yhteistä turvallisuutta. Edustusto seuraa Naton toimintaa ja kehitystä Suomen kannalta keskeisissä kysymyksissä. Vierailulla ministerineuvos Pekka Kaihilahti ja everstiluutnantti Mikael Salo avasivat meille edustuston toimintaa sekä Suomen ja Naton välistä suhdetta.

Perjantai-iltapäivän komissiovierailulla komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ennätti tuomaan meille terveiset EU-päätöksenteon kovimmasta ytimestä. Keskustelussa esiin nousivat erityisesti kiertotalous, investoinnit työllisyyden edistämiseksi ja Kiinan ja EU:n yhteistyö.

Vierailumme viimeisenä päivänä lauantaina Brysselissä kokoontuivat EU-maiden johtajat huippukokouksessa, jossa hyväksyttiin Brexit-neuvottelujen reunaehdot. Kokouksessa tehtiin myös kirjaus, jonka mukaan Pohjois-Irlanti voisi liittyä EU:n jäseneksi, jos Irlanti ja Iso-Britanniaan kuuluva Pohjois-Irlanti yhdistyvät. Brexit-neuvotteluista on ennakoitu äärimmäisen vaikeita. Britanniassa tullaan järjestämään ennenaikaiset parlamenttivaalit, joiden ajankohdaksi on ilmoitettu 8. kesäkuuta. Vaaleilla haetaan sinettiä brexitille.

Vuosi 2017 onkin Euroopassa monien vaalien vuosi. Maaliskuussa käytiin Hollannin parlamenttivaalit ja seuraavaksi on vuorossa Ranskan presidentinvaalien toinen kierros. Sekä Hollannin että Ranskan vaaleissa EU-kriittisyys ja maahanmuuton vastustaminen olivat ja ovat suuressa roolissa. Hollannissa oikeistopopulistit lisäsivät kannatustaan, mutta eivät saavuttaneet pelättyä vaalivoittoa. Ranskan vaalien toisella kierroksella ovat vastakkain kansallismielinen äärioikeiston ehdokas Marine Le Pen (Front National) ja sitoutumaton Emmanuel Macron (En Marche). Näitä vaaleja pidetään erittäin tärkeänä merkkipaaluna Euroopan tulevaisuudelle. Jäädään seuraamaan jännityksellä.

Share this post

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email