Turun liikuntapaikat ovat uudistusten pyörteissä – nyt voi vielä vaikuttaa

Turussa on syksyllä 2019 käynnistetty liikuntapalvelukeskuksen johdolla liikuntapaikkaverkoston päivityssuunnitelman laatiminen.

Liikuntapaikkaverkostosta on seuraavien kymmenen vuoden aikana poistumassa elinkaarensa päässä olevia tiloja, joiden korvaamiseksi tarvitaan pikaisia ratkaisuja. Suunnitelman loppuraportin on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä.

Keskeisistä tiloista Liikuntakeskus Alfan vuokrasopimus päättyy vuoden 2023 lopussa ja Lintulan voimistelu- ja sirkustilan toiminnoille on löydettävä korvaavat tilat. Suurimmista kohteista myös muun muassa Impivaaran jäähallin ja jalkapallohallin, Kupittaan urheiluhallin ja Samppalinnan palloiluhallin tulevaisuus on ratkaistava.

Liikuntapaikkaverkostossa on lisäksi muita yksittäisiä kohteita, jotka edellyttävät päivittämistä.

Liikuntapaikatnousivat keskusteluun Turun ratapihahanketta koskevan päätöksenteon yhteydessä. Turun kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 18.6. periaatepäätöksestä sijoittaa 30 miljoonaa euroa Turun ratapihan areenayhtiöön.

Turkuhallin tulevaisuus on kytköksissä ratapihahankkeen toteutumiseen. Turkuhallia on hankkeen edetessä tarkasteltu mahdollisena liikuntapaikkaverkoston päivittämisen osaratkaisuna. Liikuntapaikkaverkostoratkaisu pyritään samaan kaupunginvaltuuston päätöksentekoon samanaikaisesti, kun lopullista rahoituspäätöstä ratapihahankkeeseen käsitellään.

Liikuntapaikkaverkoston päivityssuunnitelmassa on esitetty kaksi vaihtoehtoista skenaariota liikuntapaikkojen sijoittamiselle. Tarkasteluun on nostettu kolme aluetta, joille liikuntapaikkoja voisi tulevaisuudessa keskittää.

Ensimmäisessä skenaariossa kehitettäisiin Kupittaa-Itäharjun ja Impivaaran keskittymiä. Tätä ratkaisua puoltaa varsin moni seikka: synergia- ja yhteistyöedut, saavutettavuus sekä mahdollisuus kehittää jo olemassa olevia liikuntaolosuhteita.

Toisessa skenaariossa liikuntapaikkoja keskitettäisiin Kupittaa-Itäharjun ohella Artukaisiin.

Artukaisissa sijaitsevan Turkuhallin käytöstä on tehty muutostutkielma, jossa välipohjalla muokattaisiin tilat jääurheilulle ja muun muassa kamppailu- ja voimailulajeille. Turkuhalliin siirrettäisiin ainakin Liikuntakeskus Alfassa ja Lintulan voimistelu- ja sirkustilassa sijaitsevia liikuntamahdollisuuksia.

Kunnallisten liikuntaolosuhteiden kokoaminen Turkuhalliin ei ole kannatettava ratkaisu. Vaikka Turkuhallin muuntamisratkaisu välikannen muodossa soveltuisikin tilan ansiosta, sisältää se riskin korkeista investointi- ja käyttökustannuksista sekä jättää hukkaneliöitä.

Turun liikuntapaikoissa on korkeat käyttöasteet. Saavutettavuus voi kuitenkin vaikuttaa käyttöasteeseen. Artukainen ei olisi optimaalinen esimerkiksi koululaisten päiväkäyttöön tai ikääntyneiden liikuntaan.

Turussa on lähes 350 kunnallista liikuntapaikkaa. Liikuntapaikkaverkoston päivittämisessä tulee ottaa huomioon monta tekijää kuten sen laajuus, resurssit, saavutettavuus ja eri käyttäjäryhmät. Liikuntaolosuhteita käyttävät useat eri tahot omatoimiliikkujista seuroihin ja yhdistyksiin sekä erityis- ja soveltavaa liikuntaa tarvitseviin. Eri ikäryhmillä on erilaiset liikuntatarpeet.

Liikuntapaikkaverkoston uudistaminen tarvitsee kokonaisvaltaisen suunnitelman, joka ulottuu pidemmälle tulevaisuuteen. On selvää, ettei kaikkia suunnitelmaan sisältyviä investointeja voida toteuttaa lähivuosina.

Voitaisiinko korvaavat tilat toteuttaa resurssiviisaalla rakentamisella ja huomioimalla yhteistyö yksityisten toimijoiden kanssa?

Liikuntaolosuhteet tulee luoda vastaamaan eri lajien tarpeita harrastus- ja kilpailutoiminnassa. Liikuntakeskus Alfassa ja Lintulassa sijaitsevien toimintojen osalta tämä toteutuisi parhaiten uudishankkeessa.

Liikuntapaikkaverkoston tulee olla monipuolinen ja aktivoida mahdollisimman moni turkulainen liikkumaan. Kaikkia liikuttava Turku -kyselyn kautta jokainen voi kertoa verkossa omat ajatuksensa.

Kysely on auki kuun loppuun asti (kerrokantasi.turku.fi/kaikkialiikuttavaturku). Jokaisen mielipide on tärkeä, kun rakennetaan tulevaisuuden liikunta- ja urheilukaupunkia.

SINI HÄKKINEN

liikuntalautakunnan varapuheenjohtaja (kok)

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 9.7.2020