fbpx
Sini Häkkinen

Sini Häkkinen

Parkinkentän kaavaehdotus lisäisi liikunnan edellytyksiä Turussa − tämä mahdollisuus pitää hyödyntää

Turun kaupunginvaltuuston käsittelyssä oleva Parkinkentän asemakaavanmuutos mahdollistaisi kehittyvän Aninkaisten alueen täydennysrakentamisen. Samalla kaava lisäisi kaupunkilaisten liikkumisolosuhteiden kehittämismahdollisuuksia merkittävästi.

Parkinkentän ulkoliikuntaolosuhteet ovat olleet jo pitkään peruskorjauksen tarpeessa. Kentän pinta on erittäin kulunut ja sen laatu heikentynyt. Asemakaavamuutoksen myötä ulkoliikuntaolosuhteet rakennettaisiin kokonaan uudelleen ja toteutettaisiin nykyisten laatuvaatimusten mukaisesti. Jalkapallokenttä osoitetaan kaavassa täysimittaisena ja kaukalo säilyisi entisen suuruisena.

Kentän pinnan korjaus on viivästynyt rahoituksen puutteessa. Kaavan myötä kaupunki myisi rakennusoikeutta, josta saatavilla tuloilla voitaisiin toteuttaa laadukkaat liikuntaolosuhteet pitkälle tulevaisuuteen. Uuden tekniikan hyödyntäminen liikuntapaikkarakentamisessa myös parantaisi liikuntaolosuhteiden taloudellisuutta ja olisi parempi ympäristön kannalta.

Kaavamuutoksen myötä maan alle voitaisiin rakentaa sisäliikuntatiloja yhteensä 2 500 k-m2. Tämä tila voitaisiin ottaa hyvin monipuoliseen liikunnan käyttöön. Sisäliikuntatilat voisivat tuoda toivottua helpotusta myös keskustan koulujen liikuntakäytön tarpeisiin kuten myös Tommi Terä kirjoituksessaan (TS 28.1.2022) hyvin toteaa.

Uuden rakentaminen aiheuttaa yleensä aina jonkin verran erilaista rakennusaikaista haittaa ja myös Parkinkentän rakennusaikaiset haitat pitää minimoida. Kaavaan liittyykin korvaavan tekojääradan rakentaminen Kupittaalle. Korvaava kenttä toteutetaan ennen peruskorjauksen aloittamista ja se jää pysyväksi. Tämä vahvistaa kaupungin tekojääverkostoa, jonka kehittäminen on kirjattu myös päätöksentekoon kevään aikana tulevaan liikuntapaikkaverkkosuunnitelmaan.

Turun kaupungin yhtenä keskeisenä tavoitteena on kaupunkirakenteen tiivistäminen, muun muassa ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvistä syistä. Täydennysrakentaminen Parkin kentän tuntumaan keskustan jalankulkuvyöhykkeelle, hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle ja palveluiden lähelle tukee tätä tavoitetta. Kaava tukee myös kaupungin väestötavoitetta ja on Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen mukainen.

Toisaalta myös alueen kehno parkkipaikkatilanne paranisi kaavamuutoksen myötä. Kaavan mahdollistama, kentän ja korttelialueiden alle rakennettava, pysäköintilaitos palvelisi kentän käyttäjiä, yleistä pysäköintiä ja alueen muita toimijoita.

Kun Parkinkentän asemakaavanmuutosta käsitellään valtuustossa seuraavan kerran 14.2.2022, toivomme, että kaava hyväksytään ja että sen mahdollistama potentiaali hyödynnetään niin liikunnan kuin kaupunkikehittämisen näkökulmasta.

Sini Häkkinen, liikuntalautakunnan pj. (kok)
Niko Aaltonen, kaupunginhallituksen jäsen (kok)
Anu Perho, kaupunginvaltuutettu (kok)
Alvar Euro, kaupunginvaltuutettu (kok)

Share this post

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email